Etusivu Etusivu

Delicatessen laajentaa Järvenpäähän

Kesä 2026 tuo mukanaan uuden merkittävän kappaleen Delicatessenin tarinaan.

Nimittäin, elokuussa aloitamme ravintola- ja catering-toiminnan Järvenpäässä sijaitsevassa Aino Areenassa, joka on yksi Suomen monipuolisimmista ja kiinnostavimmista tapahtuma-areenoista. Yhteistyön myötä Delicatessen vastaa areenan ravintolapalveluista sekä kehittää kokonaisuutta yhdessä Aino Areenan kanssa tulevaisuuden tarpeita silmällä pitäen.

Kyseessä on Delicatessenille paljon enemmän kuin uusi toimipiste, sillä tässä on mahdollisuus tuoda meidän ruokarakkaus, palveluosaaminen, tapahtuma-alan kokemus ja tietenkin herkullinen lounasravintola uuden yleisön ulottuville vahvistaen asemaamme entistä laajemmin Uudellamaalla.

”Olemme aidosti innoissamme tästä mahdollisuudesta. Aino Areena on moderni, kunnianhimoinen ja jatkuvasti kehittyvä tapahtumakeskus, jossa näemme valtavasti mahdollisuuksia. On hienoa päästä rakentamaan yhdessä jotain pitkäjänteistä ja palvelemaan sekä tapahtumajärjestäjiä että areenan kävijöitä.”

– Sami Manelius, toimitusjohtaja, Delicatessen Ravintolapalvelut Oy

Delicatessen on kasvanut kolmenkymmenen vuoden aikana yhden lounasravintolan yrityksestä monipuoliseksi ravintola-, catering- ja ruokapalveluyritykseksi. Toimimme tällä hetkellä useissa henkilöstöravintoloissa, tapahtumakohteissa, museoympäristössä, juhlatiloissa ympäri Uudenmaan, unohtamatta tietenkään päivittäistä ruokapalvelutoimintaa ja lounasravintoloitamme.

Myynnin tiimi puolin ja toisin on erittäin innoissaan tästä yhteistyöstä.

Tapasimme Ainon upeissa backstage-tiloissa suunnittelupalaverin merkeissä.

Aino Areena tarjoaa mahdollisuuden yhdistää useita Delicatessenin vahvuuksia saman katon alle.

Areenalla järjestetään konsertteja, urheilutapahtumia, yritystilaisuuksia, seminaareja, messuja ja lukuisia muita tapahtumia, joissa ravintolapalvelut ovat tärkeä osa kokonaiskokemusta. Areenan monipuolinen tapahtumakalenteri ja jatkuvasti kasvava kävijämäärä luovat ympäristön, jossa laadukkaalle ruoalle ja palvelulle on todellista kysyntää.

”Meille tärkeintä ei ole ainoastaan tarjota herkullista ruokaa vaan haluamme olla mukana rakentamassa kokemuksia. Olipa kyseessä lounas, konsertti-ilta, yritysseminaari tai VIP-tilaisuus, tavoite on aina sama: ihmisille jää hyvä tunne ja hyvä maku muistoksi päivästä.”

– Sami Manelius

Ruokapalveluita arkeen ja elämyksiä tapahtumiin

Aino Areenan toiminta tarjoaa mahdollisuuden toteuttaa hyvin erilaisia ravintolapalveluita saman katon alla.

Delicatessen tulee vastaamaan areenan lounastarjoiluista uudella Delicatessen Aino -ravintolalla sekä kehittämään tapahtumien yleisöpalveluita, yritystilaisuuksien tarjoiluja ja VIP-palveluita. Tavoitteena on rakentaa kokonaisuus, joka skaalautuu yhtä hyvin pieniin tilaisuuksiin kuin tuhansien kävijöiden tapahtumiin.

Lounasasiakkaille tämä tarkoittaa maistuvaa, laadukasta ja vastuullisesti valmistettua ruokaa. Tapahtumakävijöille puolestaan sujuvia palveluita, kiinnostavia makuja ja mahdollisuutta nauttia tapahtumista myös ruokakokemuksen näkökulmasta.

Delicatessenin tavoitteena on tuoda areenalle tuttu yhdistelmä lämpöä, ammattitaitoa ja yllätyksellisyyttä. Ja totta kai ruokarakkautta!

”Olemme erittäin iloisia saadessamme Delicatessenin osaksi Ainoa! Tavoitteenamme on jatkuvasti kehittää asiakaskokemusta niin tapahtumissa, yritystilaisuuksissa kuin päivittäisissä palveluissakin, ja uskomme saaneemme siihen erinomaisen kumppanin. Delicatessenilla on vahva osaaminen niin ravintola-, lounas- kuin cateringpalveluista, ja odotamme innolla, mitä kaikkea pääsemme yhdessä rakentamaan tulevina vuosina.”

– Katri Siltala-Norilo, Aino Tapahtumat Oy:n toimitusjohtaja

Delicatessen näkee itsensä strategisena kumppanina, joka osallistuu aktiivisesti alueen tapahtumien, palveluiden ja asiakaskokemuksen kehittämiseen yhdessä Aino Areenan kanssa. Tavoitteena on kasvattaa ravintolapalveluiden merkitystä osana areenan kokonaisuutta ja vahvistaa edelleen sen asemaa yhtenä Suomen kiinnostavimmista tapahtumakohteista.

”Parhaat kumppanuudet syntyvät silloin, kun molemmat osapuolet haluavat kehittää toimintaa pitkäjänteisesti. Me uskomme vahvasti yhteistyöhön, avoimeen keskusteluun ja jatkuvaan kehittämiseen. Juuri siksi Aino Areena tuntuu meille niin luontevalta kumppanilta.”

– Sami Manelius

Ruokarakkaudella kohti uusia kohtaamisia

Kesän aikana käynnistyvä toiminta avaa uuden luvun Delicatessenin kasvutarinassa ja tuo ruokarakkaudella toteutetut ravintolapalvelumme nyt myös Järvenpäähän.

Edessä on paljon suunnittelua, uusia kohtaamisia ja innostavia mahdollisuuksia.

Olemme tästä hurjan innoissamme!

Tervetuloa kokemaan Aino Areenan uusi ravintolakokonaisuus yhdessä kanssamme elokuussa! 

Lisätiedustelut:

Sami Manelius
sami.manelius@delicatessen.fi